Uudenmaan Lihastautiyhdistys ry

Nylands Muskelhandikappförening rf

Uudenmaan Lihastauti-yhdistys ry

Jäsentiedotteet

Jäsentiedote 4/2020

Syksyinen tervehdys toimistolta! Vuosi 2020 alkaa olla jo loppusuoralla ja tämä on tämän vuoden viimeinen jäsentiedote. Emme vielä voi tietenkään täysin varmasti tietää millaiseksi koronatilanne on muuttunut loppu vuotta kohden

Jäsentiedote 3/2020

Hyvä Uudenmaan Lihastautiyhdistyksen jäsen! Edellinen jäsentiedotteemme ehti lähteä maaliskuussa juuri ennen kuin ”Suomi meni kiinni.” Kaikki suunnittelemamme tapaamiset peruuntuivat. Nopeasti kuitenkin Ulyn tiimi otti haltuunsa toiminnan etäyhteyksillä. Valitettavasti olemme pystyneet

Jäsentiedote 1/2020

Hyvää alkanutta vuotta! Ulyn toimintavuosi on käynnistynyt jäsentapahtumien suunnittelun merkeissä. Samaan aikaan viime vuoden tilaisuuksia ja tapahtumia laitetaan nippuun ja laaditaan niistä virallinen toimintakertomus, tehdään rahoittajalle selvityksiä, mitä toimintaa tehtiin

Jäsentiedote 5/2019

Leppoisaa loppuvuotta! Saimme Ulyn toimistolle syyskuussa vahvistusta, kun Minna Mustonen aloitti toisena järjestöavustajana. Suunnitelmissa on mm., että Minna tekee ensi vuoden alkupuolella jäsenkyselyn. Siitä lisää myöhemmin. Vuoden viimeisessä tiedotteessa on

Jäsentiedote 4/2019

Vielä on kesää jäljellä! Kesätauon jälkeen Ulyn toiminta jatkuu taas vilkkaana. Pitkä syksy kuluu joutuisammin, kun on mukavaa tekemistä hyvässä seurassa! Vinkkaa meille, mikäli tiedät kivan kohteen tai huomasit jonkin

Jäsentiedote 3/2019

Aurinkoista toukokuuta! Tähän kevätkauden viimeiseen tiedotteeseen on koottu paljon kivoja tapahtumia ennen lomille lähtöä. Vakituisesti toimistolla kokoontuvat ryhmät pitävät kesätauon, mutta jatkavat sitten jälleen toimintaansa syyskaudella. Auringonpaisteinen viikonloppu on tilattu

Jäsentiedote 2/2019

Hyvää maaliskuuta! Juhlaan on jälleen aihetta, koska pitkäaikainen jäsenperheemme sai Lihastautiliiton Vuoden Vapaaehtoinen-arvonimen. Bäckströmin perhe on osallistunut monin tavoin yhdistyksen toimintaan, niin hallituksen työskentelyssä, varainhankinnassa kuin vertaistuen merkeissä. Ja ken

Jäsentiedote 1/2019

Hyvää alkanutta uutta vuotta toimistolta! Yhdistyksen toiminta jatkuu kuluvana vuonna monipuolisena. Uusia ideoita otetaan aina kiitollisena vastaan, joten laita viestiä meille aina kun mielessäsi on joku paikka, johon haluaisit tutustua,

Jäsentiedote 5/2018

PDF-muotoisen jäsentiedotteen löydät täältä. Tervehdys toimistolta! Uly:n syksy soljuu ohi sukkelasti vilkkaan tapahtumakalenterin ja uusien kuvioiden ansiosta. Syyskuussa uusi järjestöavustaja, Kerttuli, aloitti työnsä. Lokakuussa toimistomme sai taas uutta vahvistusta ALS

Jäsentiedote 4/2018

PDF-version jäsentiedotteesta löydät täältä.   Tervehdys toimistolta!   Lomakausi on lopuillaan ja energiaa on tankattu tulevaan syksyyn lämpimän kesän avulla. Ulyn toiminta alkaa tänä syksynä vahvasti apuväline-teemalla. Tulossa on tutustumiskäyntejä

Jäsentiedote 3/2018

PDF-version jäsentiedotteesta löydät täältä.   Aurinkoista toukokuuta! Tähän kevätkauden viimeiseen tiedotteeseen on koottu vielä paljon kivoja tapahtumia ennen lomille lähtöä. Tiedotteen lopusta löytyvät myös vakituisten ryhmien syksyn kokoontumispäivät. Auringonpaisteinen viikonloppu

Jäsentiedote 2/2018

Toimistolla myynnissä ihastuttavia pieniä avaimenperiä ja rintakukkasia.   PDF-version jäsentiedotteesta löydät täältä.   Aurinkoista maaliskuuta! Uudenmaan lihastautiyhdistys saa Stean (ent. Raha-automaattiyhdistys) avustusta toimintaansa ja sen avulla yhdistyksellä on palkattu järjestökoordinaattori.

Skip to content